Julkaistu Tuubi -lehdessä 2/2011, ilmestyi viikolla 45 marraskuussa 2011:

Fannin selviytymistarina

Ajattelin kirjoittaa ”pari sanaa” Tuubi -lehteen ja 
mietin kumpi otsikko olisi parempi Fanni & mäyräkoirahalvaus
vai Fanni vesiriistakoirana, aiemmin kun Fanni on tarinoinut 
aiheilla Pennusta luolakoiraksi, Fannin tarina (Tuubi 1/2008), 
Tokokoira Fanni & TK1 –koulutustunnus (Tuubi 2/2009) sekä Fanni 
Ruotsin ja Norjan  MEJÄ-kiertueella (Tuubi 1/2010). Juttu sai 
alkunsa Fannin viimeaikaisten tapahtumien perusteella ja siinä
 nivoutuu molemmat aiheet, mäyräkoirahalvaus ja vesiriista erittäin
 vahvasti yhteen ollen eräänlainen selviytymistarina. Toivottavasti
 jaksatte lukea jutun loppuun, sillä haluamme Fannin kanssa
 julkaista tämän omalla tavallaan ikävän mutta kannustavan
 tarinamme, jolla vaikuttaa kuitenkin olevan onnellinen loppu :)

Fannin ensimmäisenä kesänä 2007 lähdimme tutustumaan yksivuotiaan
 Fannin kanssa vesiriistaharjoituksiin. Alunperin ei ollut 
tarkoitus osallistua treeneihin, vain saada itselle tietoa 
lajista, mutta yllätykseksemme Fanni nouti aikailematta sorsan, 
jopa kahdesti noin kolmen metrin päästä vedestä kuin olisi sen 
ennenkin tehnyt. Silloin näki heti Fannin innon lajiin…ja 
minä onneton kun säikähdin, että Fanni hukkuu kun ei ollut 
koskaan ennen ollut edes vedessä. Kesällä 2008 ilmoittauduin 
vesiriistakurssille, jossa kuulimme teoriaa tarkemmin ja
 treenasimme erinäisiä juttuja sekä maalla että vedessä. 
Maalla nouto tökki heti alkuunsa, sillä Fanni ei mielellään 
tuonut mi-nulle mitään mitä heittelin. Siinä totesin, että
 olisi pitänyt harrastella noutoleikkejä. Tuolloin kaksivuotias
 Fanni ei kannellut lainkaan varistakaan suussaan, hyvä kun 
koski siihen, mutta se ei liene ihme. Kesällä 2009 oli jo 
tarkoitus aloittaa treenit tosissaan, jopa koemielessä, mutta
 se haave karisi mm. noutotreenien olemattomuuteen. Kävimme 
vain kerran treeneissä ja muutoin suht hienosti  siellä menikin
 takkuavaa noutoa lukuunottamatta. Ainakin tuli kerrattua alkeita 
ja nähtiin, että tuolloin kolmivuotias Fanni oli edelleenkin
 erittäin innostunut lajista. 

Jatkoimme sitkeästi lajia keväällä 2010 osallistumalla kohta 
neljä vuotta täyttävän Fannin kanssa toistamiseen vesiriistakurssille,
 siis kertauskurssille. Nyt noutoa oli kuluneen vuoden aikana 
treenattu TOKOliikkeenä noutokapulalla sekä nyt uuden kurssin 
alettua muitakin erilaisia esineitä noudellen kuivalla maalla... 
yllättäin hienolla edistymisellä. Treenasimme helteisen kesän 
aikana myös veden äärellä ahkerasti jo siihen vaiheeseen, että
 uskaltauduimme taitojen testausmielessä jopa kokeeseen. 
Kestilän koe 7.7.2010 oli erittäin hyödyllinen, vaikka emme 
siinä vaiheessa kuvitelleetkaan olevamme koevalmiita, mutta 
tulos saatiin kuitenkin. Pääsimmepä kunnolla tutustumaan kokeen
 kulkuun, itsekään kun en ollut aiemmin ollut edes seuraamassa koetta. 
Treenasimme edelleen tähtäyksessä oman kerhon syyskuun vesiriistakokeet.
 Ilmeisesti omatoimitreeni alkoi siinä vaiheessa maistua puulta, 
kun yllätin itseni muiden kerhojen kokeita Koiramme -lehdestä lukemasta.
 Niinpä päätin, että matkaisimme Tampereelle ja Tuusniemelle rohkeasti
 jo elokuussa kokeisiin treenaamaan, yllättäin saimmekin molemmista
 ykköstulokset! Itse olin jännittynyt varsinkin Tampereen kokeessa,
 mutta Fanni toimi erinomaisesti ollen vieläpä molempien kokeiden paras! 
Tampereella 13.8.2010 kisaili peräti kahdeksan koiraa (kaksi ykköstulosta) 
ja Tuusniemellä 14.8.2010 oli pienempi kolmen koiran koe. 
Mukava päivä oli sielläkin varsinkin kun kaikki osallistujat
 saivat ykköstuloksen. Meillä oli siis ihan kiva alku kesän kokeissa.

Tuusniemellä sattuikin sitten tämä tapaturmainen Fannin äkillinen
 hyppy. Sinänsä vaarattomasta hypystä tuli tuhoisa, kun itse 
pidin yllättyneenä kiinni Fannia valjaista kiinni ja hyppy pysähtyi
 nopeaan selkään kohdistuvaan kierteiseen äkkinykäisyyn. 
Voimakasluonteinen Fanni kun teki vain rodunomaisen karkottavan 
liikkeen viereiselle koiralle, osoittaen luonnollista käyttäytymistä
 riistan omistamiseksi. Tämä oli aika varmasti alkusysäys 
24.8.2010 vesiriistatreenien yhteydessä Fannin selän lopulliselle
 välilevyn purskahtamiselle ja sen aikaansaamalle halvaantumiselle. 
Oli ikävä tunne, kun näki Fannin juoksevan kohti ja takapään voimien
 katoavan silmien edessä mitä lähemmäs Fanni tuli. Ei siinä 
muuta voinut tehdä, kuin ottaa koira heti autoon ja ilta kun oli,
 päivystävälle eläinlääkärille soitto ja käynti vastaanotolla.
 Yön seurattuamme tilannetta, soitimme aamulla Vantaalle Eläinsairaala
 Aistiin, jonne lähdimmekin ajamaan saman tien. Matkaan meni aikaa, 
niinpä perille päästyämme ja keskus-teltuamme lääkärin kanssa sovimme
 seuraavalle aamulle tarkemman tutkimusajan. Leikkaukseen ehti siis 
kulua n. 38 tuntia aikaa, kun Janis Jeserevics operoi Fannin 26.8.2010.
 Operaatiosta tuli iso lasku maksettavaksi, vaikkakin vakuutus 
kattoi suuren osan samoin kuin jälkihoidoista. Rahalla ei tosin
 ollut siinä vaiheessa merkitys-tä. Valitettavasti tämä Fannille 
sattunut tapahtuma ei todellakaan harvinainen ole, sillä Aistissa 
vierailee yllättä-vän usein mäyräkoiria samoissa merkeissä. 
Yövyimme vielä leikkauksen jälkeen lähistöllä kaikelta varalta yön
 yli ja seuraavana päivänä ajelimme kotiin aika hämmentävin ajatuksin. 
Matkalla peruutin myös seuraavan vesiriistakokeemme eli Ilmajoen
 monitoimipäivä 28.8.2010 jäi ymmärrettävästä syystä meiltä väliin.

Saimme kuntoutusohjeet Aistista mukaan, aloitimme säännölliset 
kotijumpat useasti päivässä heti alusta alkaen, lisäksi Fannilla 
oli eläinfysioterapeutilla käyntejä. Lihashierontaa Fanni sai myös. 
Oli mukavaa harrastaa ”hankikävelyä” talvella, varsinkin kevätauringossa
 jänismetsässä, jossa Fanni nuuskutteli reippaaseen tasatahtiin peitsaten
 hajujen perässä Itse etsin kuumeisesti Fannille vesiterapiamahdollisuutta
 etelää lähempää, jolloin ajauduin Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston sivuille. 
Se oli sinänsä ”kohtalokasta”, sillä tulin huomanneeksi opiston kennellinjalla 
alkavan eläintenhoitajan tutkinnon ensimmäistä kertaa aikuisille ja 
vieläpä monimuotokoulutuksena. Fanni kävikin ensimmäisen kerran 
vesijuoksumatolla tammikuun alussa kun itse kävin pääsykokeissa. 
Niinpä olemmekin Fannin ja Sennin kanssa siitä lähtien opiskelleet 
ja kuukausittain viettäneet viikon Kannuksen koiramaisissa maisemissa. 
Näin Fannikin on päässyt vesijuoksumatolle kahdestikin kuussa, eikä ole 
ollut lainkaan ihmeissään moisesta laitteesta.

Vesiriistalajista luopumista halvaus ja siitä vajaavainen palautuminen
 ei kuitenkaan vaatinut. Se tuli todistettua heti keväällä, sillä Fanni
 yllätti meidät äitienpäivänä järveen pulahtamalla ja uiden heti kuin 
ainakin täysin terve koira. Näin Fanni osoitti uimataitonsa säilyneen, 
vaikkei ravata enää osannutkaan. Mäyräkoirahalvaus näytti nimittäin 
vieneen aika varmasti Fannin raviaskeleen mennessään, olihan aikaa kulunut
miltei vuosi. Alkukesästä totesin kuitenkin Fannin edelleen jäljestävän 
ja noutavan linnun vapaana yhtä vauhdikkaalla laukalla kuin 

ennen tapaturmaakin, siinä vauhdissa ei tosiaankaan 

huomannut Fannin liikuntarajoitteisuutta.

Heinäkuun helteiden tullessa matkasimmekin kesän ensimmäiseen 
vesiriistakokeeseen, eikä ihan pieneenkään, vaan Suomen epäviralliseen
 mäyräkoirien mestaruuskokeeseen Pomarkkuun 3.7.2011. Vieläpä erittäin
hilpeissä tunnelmissa, sillä meidän Pikku-Senni oli edellisenä päivänä käynyt 
matkan varrella Kokkolan kv -näyttelyssä pyörähtämässä kehässä 

ensimmäistä kertaa kahmien keltanokkana SERTin, CACIBin ja VSP –tittelin. 

Arvelimme kyllä, 
saattoiko hyvä tuuri jatkua enää seuraavana päivänä…. Pomarkussa meidät
toivotettiin heti lämpimästi tervetulleiksi, tunnelma oli mukava, 

kun osallistuimme 
neljän muun koiran kanssa arvokokeeseen. Koepäivä 

sujui oikein mukavissa merkeissä, vaikka jännää oli kaikin puolin. 
Pitkään kyllä saimme odotella tuomarin arvos-teluja kun vihdoin kuulimme 
tulokset: Fanni sai ykköstuloksen ollen porukan toiseksi paras pisteillä 25.
 Niinpä heti seuraavana päivänä anoin Fannille uutta valionarvoa, 
jonka Suomen Kennelliitto myönsi 21.9.2011 ja Fanni valioitui lajista 
vihdoinkin viisivuotiaana. Nyt on taas yksi uusi hieno diplomi seinällä
 aiemmin ansaittujen vierellä, mielestämme ehkä se arvostetuin Fannin 
valionarvoista sattuneista syistä.

Pomarkun kokeen lisäksi otimme osaa Siikalatvan 30.7.2011 ja Kuopion 
6.8.2011 kokeisiin, tosin ei enää ykkös-tuloksin vaan vaatimattomin kolmosin.
 Fannin haun laajuus alkoi hiipumaan pahasti, joten osuudesta saadut 
minimipisteet vetivät muutoin erinomaisen tuloksen alas. Tiedämme siis 
tasan tarkkaan, mikä on tulevien treenien pääkohta.

Vesiriistakokeiden ja –treenien rauhoituttua huomasin eräänä syyskuisena 
päivänä yllätyksekseni Fannin ravaa-van päiväkävelyllämme!

Olin kyllä ihmeissäni, 
en silmiäni oikein tahtonut uskoa, liikuttuneena kuljin vain peräs-sä. 
Niin vain kävi, että Fannin raviaskel palasi yllättäin! Tähän ihmeeseen 
tarvittiin ilmeisesti tarpeeksi uintit-reenejä toukokuusta syyskuuhun, 
neljä kuukautta suhteellisen säännöllisesti. Oli se vaan ihmeellistä 
niin pitkän ajan jälkeen. Toki kaikki muukin liikuntaan, ravintoon ja 
hoitoihin liittyvä tehosti taustalla uimisen merkitystä. Siitä lähtien 
Fanni onkin ravannut päivä päivältä paremmin. Fannin rokotusten yhteydessä
 syyskuussa päätimme eläinlääkärin kanssa tästä edistyksestä keskusteltuamme
 vielä tehostaa Fannin paranemista aloittamalla glukosamiinia ja 
kondroitiinisulfaattia sisältävän Arhroflex -ravintolisän säännöllisen antamisen. 
Fannin nivelten hyvinvointiin annettiin myös tehokuuri eli Cartrophen -injektio 
sarjana, yksi pistos viikon välein neljän viikon aikana. 
Heti ensimmäinen pistos aikaansai Fannille selvästikin notkeammat liikkeet.
 Näiden lisäksi Fanni käy osteopaatin käsittelyssä. Ja Fanni 
edelleenkin kävelee vesijuoksumatolla säännöllisesti, kokeilemme 
jopa ravata siinä, kunnes pääsemme jälleen aloittamaan uinnit.

Olkoon Fannin tarina esimerkkinä, jotta jaksaisitte kärsivällisesti 
uskoa huomiseen ja paranemiseen, jos mäyräkoirahalvaus osuu kohdallenne. 
Itse olin kuullut sen mahdollisuudesta, mutta olihan järkytys, 
kun se yllättäin oli totta. Tosin tapahtuman aikana sitä ei tajunnut 
kauhistella, mutta kun pahin alkuhässäkkä oli ohi, tuli masentava olo 
tapahtuneesta. Ajan kuluessa kevään puolella tavallaan menetin jo toivoni,
 että Fanni enää koskaan ravaisi. Oli vain sopeuduttava nöyränä ajatukseen 
ja tietyistä harrastuslajeista luovuttava, lähinnä tottelevaisuuskoeuran 
päättyminen harmitti eniten. Fannista emme missään vaiheessa miettineetkään
 luopumista, päinvastoin ajatuksen mahdollisuuskin kauhistutti. 
Fannilla vaikuttaa edistystä tapahtuvan päivä päivältä enemmän, 
joten meillä on todellakin toivoa päästä jatkamaan myös TOKOuraamme, 
jopa pyörähtämään näyttelyissä. Vesiriistalajia tulemme ehdottomasti 
jatkamaan myös terveydellisistä syistä ja siinä kun riittää edelleenkin 
treenattavaa. Lienemmekö koskaan tulla Fannin kanssa saavuttamaan
 täyden pisteen suoritusta, mutta siinäpäs tavoitetta tuleville kesille!


Terveisin  Outi & Fanni