Uutta
3.9.2010
Viikko on vierähtänyt Fannin leikkauksesta ja vihdoinkin voin kirjoitella ilouutisia: Fanni kävelee! Tosin välillä hoiperrellen, mutta kävelee! Hieman uskomattomalta se kyllä tuntuu, mutta edistystä alkoi tapahtumaan heti sunnuntaina, vain kolme päivää leikkauksesta. Fannilta operoitiin siis yksi välilevytyrä, T13-L1. Parantuminen kaikin puolin on edistynyt yllättävän nopeasti, mutta täytyy muistaa olla varovainen, ettei vaan tulisi takapakkia...kunhan vain tuo Fanni Touhupeppu itsekin muistaisi sen :) Fannilla ei ole pahemmin mitään tähän leikkaukseen liittyviä ongelmia ollut, mm. suoli ja rakko toiminut koko ajan eikä Rimadyl-särkylääkettä ole maanantain jälkeen tarvittu. Tuskainen Fanni ei ole missään vaiheessa ollutkaan, onneksi. Toki kymmenen päivän Clavubactin-antibioottikuuri pitää syödä loppuun.
Olemme kuntouttaneet Fannia Eläinsairaala Aistista saamiemme ohjeiden mukaan useasti päivässä. Sen lisäksi maanantaina on ensimmäinen käynti eläinfysioterapeutti Kaisa Takatalon vastaanotolla Eläinlääkäriasema Akuutissa. Käymme samalla Akuutin hoitajalla haavan neljätoista tikkiä poistattamassa. Fysioterapian lisäksi olemme varanneet Fannille ajan vesiterapiaan, lähin vesijuoksumatto on Kannuksessa, Keski-Pohjanmaan maaseutuopistossa. Uskon näillä avuilla Fannin kyllä kuntoutuvan parhaalla mahdollisella tavalla!
Haluan kiittää kaikkia, siis ihan kaikkia teitä, jotka muistivat ja lohduttivat meitä tämän yllättävän tapahtuman johdosta! Jokainen teistä osaltaan auttoi meitä ihmisiä toipumaan nopeammin tästä järkytyksestä, niinpä me vastaavasti jaksamme paremmin kuntouttaa Fannin takaisin harrastusten pariin! Siispä iso kiitos juuri Sinulle!

Kuvassa Fannin uusi syksyn look: Hurtta -loimi & uusi panta. Sateenpitävä loimi ostettiin ulkoiluun leikkaushaavaa suojaamaan, mutta huomatkaa panta: Fannia ei näytä lainkaan hidastavan, onko panta kaulassa vai vyötäisillä :) Pehmustettu leveä panta on siis vyötäröllä ja näin saadaan Fannille tarvittaessa tukea kuin myös toppuuteltua sitä juoksuaskelten estämiseksi. Pihaulkoilun Fanni aloittaa yleensä aina menemällä suoraan portille...kaipaisi jo ilmiselvästi lenkille :)
28.8.2010
Järkyttäviä uutisia: meillä piti olla viikonloppuna edessä lupaava koe, mutta eteen tulikin varsinainen koettelemus tiistaina metsässä tehdyn jälkitreenin jälkeen: Fannia kohtasi mäyräkoirahalvaus! Emme tiedä, mitä metsässä tapahtui, mutta jäljeltä tullessa Fannin takajalat eivät toimineet kunnolla. Fannin operoi torstaina Vantaalla Eläinsairaala Aistissa neurologi Janis Jeserevics. Nyt pyrimme kuntoutumaan Eläinsairaala Aistin eläinfysioterapeutti Anu Rautakallion antamien ohjeiden mukaan kotona.
Jos jollain vain on tiedossa rohkaisevia vinkkejä kuntoutumiseen, toivon niitä lähetettävän sähköpostiimme kennelcanderell@gmail.com
22.8.2010
Tero ja Amber oli viikonloppuna sorsamettällä, ensimmäisen päivän saalis on jo pataan menossa, kuvassa toisen metsästyspäivän saalis... oli siinä Fannillekin asti tuliaisena komeita treenilintuja :)

17.8.2010
Upea viikonloppu takana, sekä Fannilla että Toka Kakaroilla! Olimme elokuisella karavaanarireissulla pidennetyn viikonlopun eilisiltaan saakka: Fanni kävi Tampereella Tammermaan Mäyräkoirakerhon&Suomen Jackrusselinterriereiden sekä Tuusniemellä Susimäen Eränkävijöiden järjestämissä vesiriistakokeissa huimin saavutuksin. Paluumatkalla Pyhäjärvellä Senni pääsi kaksikin kertaa tutustumaan ihan aitoon pupujen asuttamaan metsään, jossa Senni onkin pikkuhiljaa rohkaistunut ottamaan etäisyyttä. Minni oli osallistunut Helsingissä mäyräkoirien erikoisnäyttelyyn ollen paras narttu pikkupennuissa, Roosa oli viikonloppuna Itä-Suomessa ajanut jo jänistä hienolla ja kuuluvalla äänellään säestäen useita minuutteja kahteenkin otteeseen ja lisäksi saimme kuvaterveiset myös Nastilta lomareissultaan Kilpisjärveltä. Siis kivoja uutisia :)
Fannin tuoreet koetulokset arvosteluineen ja muutamine kuvineen VERItuloksia -sivulla. Tilannekuvista näkee, että yleisö pääsi Tampereella huomattavasti tarkemmin seuraamaan koetta ja paremmille kuvauspaikoille kuin Tuusniemellä. Päivitin Fannin vesiriistaharrastustarinan ja lisäsin pari kuvaa myös VERI -sivulle.
Alla kivat koepäivien päätteeksi otetut yhteiskuvat ensinnä Tampereen 13.8.2010 kokeesta...

ja Tuusniemen kokeesta 14.8.2010.

Vielä kerran omat kiitokseni kokeiden järjestäjille, kilpakumppaineille sekä yleisölle! Oli todella mukavaa porukkaa molemmissa kokeissa mukana, tässä hieman yleisöstäkin paparazzikuvaa Tampereelta....

ja Tuusniemeltä. Erityiskiitokset koetta seuranneelle Ellulle, joka oli kirjoittanut mitä mainioimman tarinan "Päiväretki Tuusniemelle" Kontioniemen Sheriffien Jimin ja Jonen sivuille! Vai että oikein eliittiä oltiin :)

Minnin ja Nastin kuulumiset on heidän omilla sivuilla. Käy kurkkaamassa Minnin näyttelyarvostelu ja Nastin huippukuvat!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan: puolivuotissyntymäpäiväonnittelut kaikille viidelle Fannin Toka Kakaralle eilisen johdosta!!! Onnea Minni, Nasti, Roosa ja Lenny ja tietty oma pikku Senni! Sennin puolivuotiskuva lisätty Sennin sivulle.
9.8.2010
Senni kävi koko porukalla kannustamassa idoliaan eli "serkkupoikaansa" Repeä Keski-Pohjanmaan ajokoirayhdistyksen&Suomen Ajokoirajärjestön 7.8.2010 järjestämässä erikoisnäyttelyssä Kannuksessa. Hiostavan helteinen ilmakaan ei hillinnyt pientä fania, Senni oli aivan haltioissaan nähdessään kerralla niin monta "repennäköistä"...Senni kun niin haluaisi kasvaa yhtä taitavaksi ajokoiraksi isona :)
Repe eli virallisemmin Haarapolun Repe sai upean tuloksen JUN EH, JUK1 ensimmäisessä näyttelyssään, jossa tuomaroi Tapani Pukkila. Näyttelyn tulokset ja kuvat linkistä. Alla muutama kuva Repestä, kuvissa myös Repen omistaja Martti Väyrynen ja jälleen kerran niin mallikkaasti handlerina toiminut Tero :)




1.8.2010
Elokuun ensimmäinen päivä ja ilmassa viileyttä, jopa raikasta sadetta on saatu viimepäivinä. Perjantaina oli vesiriistakurssin toinen kurssipäivä, jossa Fanni kävi treenaamassa linnun noutoa vedestä, kahteenkin otteeseen. Suoritukset oli aikalailla onnistuneita; edes välillä ropsauttanut vesisade ei häirinnyt, lintukin oli tähänastisista ehdottomasti suurin ja yleisöäkin oli runsaasti, jopa toisia koiria katsomassa. PSMKK:n kuvagalleriasta löytyy kuvia treeneistä, kuvissa treenaa myös Fannin poika Alpo. Kiitokset Ullalle kuvista!
Jälkitreeni tehtiin sitten tänään ominpäin, sekin onnistui ihan ok. Näyttää tämä Fannille olevan edelleenkin mieluinen laji kaikkine osioineen, joten olenkin ilmoittanut kiinnostuksemme osallistua mäykkykerhomme syyskuussa järjestämiin vesiriistakokeisiin. Täytyyhän sitä tarkistuttaa taidot kurssin ja kesän lopuksi ihan tuomareilla, niin varmistuu miten oppi todellisuudessa onkaan perille mennyt ja mistä jatketaan seuraavana kesänä :)
Lisäsin Minnin sivulle ihanan rennon kuvan Minnistä riippukeinussa. Fanni&Senni&Amber lähettää terveiset Minnin perheelle Kirkkonummelle!
Fannin syntymäpäivän iltalenkiltä Amberista otettuja kuvia lisäsin Amberin omille sivuille.
29.7.2010
Fanni täytti tänään kokonaista neljä vuotta! Ilmeisen lämminhenkinen juhlapäivä on vietetty, meteorologitkin ainakin lupailivat tälle päivälle kaikkien aikojen helle-ennätystä. Tänään emme treenanneet mitään, ainoastaan nautimme juhlapäivästä! Fannin juhlapäivän kunniaksi tytöt kävivätkin "ulkona syömässä" päivällisen ja illan kruunasi tunteroinen vapaavalintaista nautiskelua meressä.
Juhlien alkuun maltillinen poseerauskuva neljävuotiaasta Fannista herkullisen nakki-raejuusto-maksalaatikko-Royal Canin -kakun edessä,

...ja sitten synttärisankarin seurana kaksi juhlavierasta nauttimassa juhlapäivän tarjoilusta.

Annos oli näköjään maittava ainakin Amberin mielestä ja tietenkin Sennin ja Fannin täytyi vielä mäyräkoiramaiseen tapaan tarkistaa toistensa kupit... ettei vain olisi murustakaan jäänyt, ilmeisesti annos oli maittava heilläkin.

Iltasella kävimme vielä juhlahumua ja oloa vilvoittelemassa meressä, jossa koirat nauttivat vapaana juosten ja uiden.

Mäyräkoirilla oli vauhti päällä, Amber ei oikein ehtinyt samoihin kuviin :)

Toki meressä välillä istuttiin ja ihmeteltiinkin. Fanni seurasi tarkkana lokkiparven touhuja, Senniä kiinnosti enemmän hevonen.

Ranta oli matalaa aika pitkälle, mutta uintisyvyyttä löytyi tarpeeksi jopa Terolle ja Amberille.

Ei tämä merenläheinen Mäntylä ole ollenkaan huono paikka asua :)

Lisäsin Lennyn sivuille pari kuvaa Lennystä viiden kuukauden ikäisenä sekä Nastin samoihin aikoihin otetun kuvan Nastin sivuille. Molemmilla oli niin vauhdikkaat vierailut luonamme Sennin kanssa, etten montaa terävää kuvaa saanut otettua :) Tässä tyylinäyte Lennyn&Sennin leikistä, Fannikin hieman ihmettelee vauhdikasta menoa....

..ja tässä Nastin&Sennin vauhtinäyte :)

19.7.2010
Roosa lähetti Jukan ja Annan välityksellä lokoisat kesälomaterveiset aurinkoterassiltaan :) Roosa on jo useasti päässyt tutustumaan myös metsän ihmeisiin ja metsä alkaakin olla Roosalle tuttu paikka, katso lisäkuvat Roosan sivuilta.

16.7.2010
Onnea, onnea, onnea vaan...kaikille Fannin&Zecarin tänään viisi kuukautta täyttäville pennuille!
13.7.2010
Tänään saimme Ruotsista Hissmovallens kennelistä hyviä uutisia: Sennin isä SE VCH SE U(DV)CH NO J(D)CH SE J(D)CH HISSMOVALLENS ZECAR on selkäkuvattu tuloksella K0, upeaa! Dag kirjoitti viestissään seuraavaa:
Zecar har blivit ryggröntgad (10 maj) genom Norska Taxklubbens ryggröntgenprogram. Avläsningsresultatet som vi fick i dag visar ”Fri (Ingen forkalkede intervertebralskiver påvist)”. Avläsningen utförd av Drl. Öyvind Stigen, Norges Veterinärhögskola, Oslo."
Minni ja Tindra lähettivät kuvaterveiset Kirkkonummen lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä!
Hirmuista hellettä kun on piisannut myös meillä, Fanni, Senni ja Amber kävivät jäähdyttelemässä itseään viileässä vedessä eilen illalla... Fannihan tietty halusi oikein mielellään ottaa tavinnoutotreenit samalla käynnillä :)

12.7.2010
Olin viikonloppuna talkoilemassa Oulun näyttelyissä, kiitokset talkooporukalle mukavasta seurasta, erityisesti keittiöpisteen talkoolaisille! Meillä oli hyvä ja toimiva tiimi! Kuluneella viikolla oli myös muutakin mukavaa: Ninni eli Nita eli nykyisin Nasti kävi vierailulla. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä, Ninnin nimi on muotoutunut kevään aikana Nastiksi. Myös Lenny kävi vierailulla pohjoisen reissullansa. Oli tosi mukava nähdä pentuja! Oli mukava kuulla taas Nastin ja Lennyn kuulumisia, nähdä molempien olevan reippaita ja vilkkaita pentuja. Pennuilla oli karvakin jo kasvanut, joten trimmausohjeet oli paikallaan. Varsinkin Sennistä oli mukava saada ikäistänsä seuraa, tervetuloa vaan uudelleen kirmaamaan pihallemme :)
8.7.2010
Fanni osallistui eilen treenimielessä ensimmäiseen vesiriistakokeeseensa ja sai jopa tuloksen; VERI3 15 pisteellä! Arvosteluista tarkemmin VERItuloksia -sivulla. Pisteet olisi riittäneet kakkostulokseenkin, jos ne olisi jakautuneet tasaisesti osioiden kesken eli yksi noudosta saavutetusta pisteistä olisi pitänyt ansaita hausta. Jokatapauksessa tulos on erittäin upea saavutus ja tervetullut palkkio näin treenauksemme alkuvaiheeseen. Tästä saimme varmemman pohjan jatkaa lajia, kolmostuloskin kannustaa kummasti :) Itse en ole koskaan ollut edes seuraamassa vesiriistakokeen kulkua, nyt olen sen jopa omakohtaisesti kokenut saaden samalla arvokkaita neuvoja. Näin voi käydä, kun kyselee yhdeltä vesiriistakurssin seuraavan kurssipäivän ajankohtaa ja toiselta treenilintujen saamista...sitä voi joutua vesiriistakokeeseen :)
Kiitos Johanille, Katjalle ja Villelle sekä kokeessa vielä paremmin menestyneille Iitulle ja Iitalle omistajineen mukavasta ja antoisasta koeillasta Kestilässä!
5.7.2010
Näin se aika kummasti vierähtää lomaillessa... juhannus on ohi ja kuukausikin on vaihtunut heinäkuun helteisiin. Lomalla on pääasiassa siis reissattu, mutta omakotitalon askareetkin ovat vieneet oman aikansa. Olen myös yrittänyt treenata Fannia aina kun vain mahdollista. Nyt kuitenkin pääsin vihdoinkin päivittämään sivuja ja sain lisättyä loputkin Fannin tämän kesän näyttelykuvat.
Kuvassa ensinnäkin 8.6.2010 reissullamme kuvattu Minni vajaan neljän kuukauden ikäisenä, pari muutakin uutta Minnin kuvaa lisäsin Minnin sivulle.

Tässä lisäksi reissukuvia, joissa kaikki kolme Karavaanarikoiraamme poseeraa samassa kuvassa:) Kuvaotokset ovat Hangosta ja Ahvenanmaalta.




Sennin sivuille lisäsin myös muutaman kuvan; Senni 3kk ja Senni 4kk. Yhteystietosivulla haluan esitellä myös Kodikkaan Liikkuvan Kesäkotimme :)
23.6.2010
Kotona ollaan jälleen ja mahtava reissu takana! Tulimme kylläkin jo sunnuntai-iltana, mutta ensinnähän ne arkiset askareet pyykinpesuineen, vaunun siistimisineen ym. oli hoidettava alta ennen sivujen päivitystä :)
Reissu oli ihana, tosi rentouttava ja sehän kesälomareissun tarkoitus onkin. Lähdimme perjantaina 4.6. kotoa ja kuusitoista yötä olimme matkalla, joka sisälsi kokonaisuudessaan ajokilometrejä noin 1500...uusi vaunumme tuli toistamiseen testattua toimivaksi ja sopivan kokoiseksikin koko koiraporukalle. Säätkin suosi meitä, pääasiassa oli aurinkoista ja ihan tarpeeksi lämmintä, vettä ei satanut häiritsevästi ja vaikkakaan helteitä ei ollut, ei me niitä kaivattukaan. Matkamme kaukaisin kohde piti olla Hanko, mutta kuinkas kävikään; pääsimme toteuttamaan karavaanarin unelmaa ja hyppäsimme yllättäin Ahvenanmaalle menevään lauttaan :)
Matka oli mahtava siitäkin huolimatta vaikkei Fannin näyttelymenestys reissun näyttelyissä mahtava ollutkaan: Lohjalla Fanni sai upean ERIn, Sauvossa tuli tyly H eli Fannin ensimmäinen sininen nauha ja Pöytyällä normaali EH. Näyttelyt olin valinnut kesälomareissumme lähistölle sattuvilta paikkakunnilta, tuomarivalintaan en kiinnittänyt erityisemmin huomiota eli tuomarit oli sitä mitä oli....sama tiukka arvostelu kuitenkin oli muillakin osallistujilla, se lohduttaa. Arvostelut kuvaotoksineen löytyy Näyttelyvuosi 2010 -sivulta. Tällä kertaa näyttelyiden kohokohta olikin uusien tuttavien yllättävä tapaaminen, se antoi näyttelyille uutta arvoa: terveisiä Kirsikkamäen kenneliin Kellinin Terhille, jonka tapasimme ensimmäistä kertaa Sauvon näyttelyssä ja Pöytyän näyttelyssä tapasimme samoten ensimmäistä kertaa Kirstin ja Fannin isän Paavon! Kuvassa Paavo eli LV MVA LT MVA Konemiehen Diplomaatti.

Oli lämmin tunne mennä Pöytyän näyttelyyn, kun miltei ensimmäisenä kuulin ilahtuneen lausahduksen "Fanni on täällä!". Onnea ja menestystä Paavolle kotijoukkoineen! Pöytyän näyttelyssä oli muutoinkin ystävällinen ilmapiiri pitkään jutustelevista toimitsijoista lähtien. Terveisiä myös Konemiehen kenneliin Raimolle, oli hienoa tavata! Fanni on nyt siis tämän kesän näyttelykierroksen tehnyt ja pääsemme täyspainoisesti kesän pääasiaan: veririistatreeneihin :)
Matkallamme tapasimme Minnin Kirkkonummella, Minni oli edelleenkin ihana! Terveisiä Minnille sekä Margaretalle ja Henrylle, sain Minnistä onnistuneita kuvia, lähetän niitä teillekin! Kiitokset ystävällisyydestänne! Minnillä on lämminhenkinen ja todella tyylikäs koti asustaa! Terveiset myös Bellalle!
Lennyn kanssa emme saaneetkaan aikatauluja täsmäämään, joten tapaamisemme siirtyi: Emmi ja Kimmo olette enemmän kuin tervetulleita piipahtamaan tulevalla kesän pohjoisen reissullanne!
Fanni ja Amber ja jopa pieni Senni ovat varsinaisia Karavaanarikoiria, ilmeisesti jo niin tottuneita matkaamaan, ettei mitään hämminkiä! Taisivat tykätä eri maisemista ja hajuista, vaikkakaan vapaana eivät päässeet juurikaan olemaan kuin isossa aitauksessamme, jonka otimme mukaan. Senni ainakin käytti koko tilan hyödyksi, joskus otti siinä sellaisia spurtteja että! Myös hihnat sai Senni aika useasti kävelylenkillä sekaisin niin halutessaan. Isommat koirathan kyllä makoileekin enemmän, mutta Senni kun joskus innostui kiusaamaan isompia, vaunussa oli säpinää! Ahvenanmaan useat lauttamatkatkin koirilla meni hienosti, satunnainen kova jyrinäkään ei niiden unia häirinnyt.
Näin siis Karavaanarikoirat Fanni, Senni & Amber tekivät tällä kertaa Oulu-Lohja-Helsinki-Kirkkonummi-Hanko-Sauvo-Korppoo-Kökar-Maarianhamina-Vårdö-Naantali-Pöytyä-Oulu -kesälomareissun :) Reissukuviakin on tulossa sivuille!
16.6.2010
Hälsningar från Åland! Fanni, Senni och Amber är nu i Mariehamn :) Senni är fyra månader i dag, vi gratulerar Senni och hennes alla syskonen!
2.6.2010
Oikein aurinkoista alkanutta kesäkuuta kaikille, toivottavasti koko tuleva kesä olisi edes pääosin yhtä lämmin kuin viime päivät ovat olleet. Meillä ainakin koirat nauttivat; makoilevat välillä auringossa, välillä varjossa ja kuten kuvasta näkee, aika vetämättömän näköistä porukkaa pihallamme pääasiassa näillä helteillä maleksii :) Fanni kylläkin jaksaa heti innostua, kun kysyn, josko olis pikku tokotreenin paikka, tokosivulla tarkemmin aiheesta.

Meidän sakilla se kesälomareissu kuitenkin lähestyy ;) Pakkaamme tässä vankkurit valmiiksi ja perjantaina auton nokka kohti Hankoa ja menoksi... kirjoittelen lähempänä juhannusta matkakuulumisiamme!
Nauttikaahan siis kesästä! Senni ainakin nauttii: Fanni ja Amber malttavat löhöillä rauhassa pihanurmella, mutta Senni Fannintyttärellä käy aika välillä pitkäksi, joten Senni keksi tänäänkin ajankuluksi yllättäin leikkiä "Pistä pää leijonan kitaan" -leikkiä :)

Senni oli tässä taannoin myös ikkunanpesuapulaisena, kyllästyttyään touhuun tähyili pihalle ja loikkasi sitten ikkunasta ulos leikkimään toisten koirien kanssa... että tällaisia vaarallisia lajeja meidän Senni harrastelee :)

24.5.2010
Paavo-poika lähetti kesän alkajaisiksi, kuten kuvasta näkee, rennot terveiset!

18.5.2010
Aloitimme jälleen Fannin kanssa tokoilun toisten koirien seurassa kun pääsimme mukaan yhteen Oulun Koirakerhon suosituista ryhmistä. Nyt siis käymme aina maanantaisin tunteroisen Haukkukeitaalla tokoilemassa syyskuun loppuun saakka, toki harrastelemme tokojuttuja viikon varrella omin päinkin useampaan otteeseen. Ryhmämme on sellainen, jossa jokainen tekee oman tasoisen ja tavoitteiden mukaisen suunnitelman kesäkaudelle. Koulutusohjaajat Piritta ja Marita ovat vetämässä kurssia ja antamassa vinkkejä koirakoille. Kyllä meillä on Fannin kanssa haastetta tottelevaisuuteen ketun hajuin höystetyn hallin edessä olevalla tokokentällä :)
Sennillä oli tänään ensimmäinen rokotuskäynti ja olihan Pikkuneiti Senni Suttura tosi reippaana lääkärillä. Kuvassa Senni ihmettelee, joko se kiltti lääkärisetä Matti Heikkinen muka jo pisti rokotteen, kun en huomannut mitään :)

17.5.2010
Saimme Minnistä ensimmäiset kuvat uudessa kodissaan. Todella ihastuttavia kuvia! Minnin elämä on varmasti vaihtelevaa monenlaisten ystävien seurassa. Kuvat lisätty Minnin sivuille. Kiitos Margareta kuvista, nähdään ensikuun alkupuolella ja otetaan sitten lisää kuvia :)
Myös Roosa muisti meitä eilen lähettämällä uusia kuvia:) Lisäsin kuvat sekä kuulumiset Roosan sivuille. Kiva kun muistatte meitä harrastuksissanne...aika näyttää minkä lajin Roosa valitseekaan mieluisekseen :)
16.5.2010
Fanni-äiti, Senni-sisko ja Amber-täti sekä koko konkkaronkka onnittelee tänään kolme kuukautta täyttäviä Canderell -mäykkypentuja! Minnille, Nitalle, Roosalle ja Lennylle myös oikein aurinkoista kesää...eiköhän se kesä ole jo tullut, meillä ainakin on tarennut viime päivinä :)

Kuvassa Senni 3kk nautiskelee kotipihan lämmöstä ja rauhallisuudesta.
13.5.2010
Tänään olin Fannin kanssa mäyräkoirakerhomme järjestämällä vesiriistakurssilla. Olemme kaksi vuotta sitten käyneet samaisen kurssin, mutta ajanpuutteen vuoksi emme ole treenanneet lajia ominpäin kurssin jälkeen, ainoastaan yhdessä ohjatussa treenissä kävimme viime kesänä. Siksipä otin nyt uuden startin, josko nyt kenties olisin reippaampi :)
Teoriaosuuden jälkeen testasimme kesän ensimmäisessä helteessä variksen vetovoimaisuutta käytännössä ...mutta ei varis Fannia kiinnostanut, mieluummin olisi lähtenyt etsimään parempaa saalista metsästä. Täytynee myöntää, että laji tuntuu erittäin vaikealta opettaa. Kotipakettiin saamallamme harakalla kuitenkin testasin kotona, eikö Fanni todellakaan ota lintua edes suuhunsa, mutta niinpä sain yllätyksekseni todeta, että Fanni nosti jopa itse harakan lattialta suuhunsa "nouda" -käskystä, tosin varovaisesti pyrstöstä roikottaen. Jokatapauksessa huikea edistys tapahtui heti tänään, jospa en luovutakaan vielä :)

Piti ihan kuva ottaa treenin lopuksi todistusaineistoksi :) Tässä pistin itse harakan Fannin suuhun, silti Fanni poseerasi kameralle kärsivällisesti eikä puottanut lintua vasta kuin "irti"-käskystä suoraan käteeni.
Fannin treenin jälkeen vedin pihalle samaisella harakalla vajaan 15 metrin jäljen etupihalta alkaen talon taakse piiloon, nypin lähtökohtaan pari höyhentä ja hain huvikseni Pikku-Sennin testiin: näytin Sennille höyheniä, joita se ensin maisteli, näytiin sormella osoittaen ja "jälki"-sanalla kehottaen noin kymmenen sentin matkan eteenpäin ja niinhän Senni lähti yllätyksekseni heti matkaan. Senni meni tarkasti nuuskien tasan tarkkaan jäljellä reippaalla vauhdilla koko matkan linnullle saakka, johon sitten pysähtyi ihmettelemään saalista. Makupalatkin jäi toiseksi. Siinä sitten ihmettelin ja ihastelin minäkin vajaan kolmen kuukauden ikäisen pennun suoritusta :)
4.5.2010
Fanni osallistui viime sunnuntaina Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajien järjestämään Möllimaastokisaan huikein tuloksin saavuttaen yllättäen ei vain mäyräkoiraryhmän, vaan koko kisan parhaat pisteet! Lajissa on mielenkiintoinen arviointi, jossa kolme tuomaria jakaa pisteet suorituksen viidestä osa-alueesta: nopeudesta, innokkuudesta, älykkyydestä, ketteryydestä ja kestävyydestä.
Katso tästä Fannin kahdensadankuudenkymmenenyhden pisteen tyylinäyte amatöörikuvaajan pikkupokkarivideo-otoksena, tosin "ei heikkohermoisille".... videoleike näyttää nimittäin latautuvan todella hitaasti :) Latautumista odotellessa alla kuvaotos Fannin vauhdikkaasta startista.

Onnittelut kaikille kisaan osallistuneille ja ennenkaikkea upeasti menestyneelle, toiselle sijalle kirineelle Fannin Alpo-pojalle omistajineen! Alpon sivulle lisätty pari kuvaa, linssiluteena Emma-Neiti :)

Onnea myös Fannin Roosa-tyttärelle, tänään on Roosan nimipäivä :) Ja tottakai samalla terveiset Minnille Kirkkonummelle, Nitalle Keminmaahan ja Lennylle Espooseen.
26.4.2010
Fanni ja Senni harrastivat lomamatkailua kuvankauniiseen, rauhalliseen Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.

Majapaikkamme oli Hotelli Pallaksen karavaanarialueella, jossa meille uusi oma vaunu oli testikäytössä, vieläpä ensimmäinen reissu meille kaikille pakkasolosuhteissa. Senni hyväksyttäneen ilmiselvästi kolmanneksi jäseneksi Karavaanarikoirakerhoon Amberin ja Fannin lisäksi, matkustaminen ja asuntovaunuelämä sujui Senniltä niin mallikkaasti. Toki Fanni näytti kokeneen Karavaanarikoiran mallia: välillä riehuttiin sisätiloissakin sen mitä asuntovaunun rajat sallii, mutta myös rennosti osattiin ottaa: ruokapöydän alla on sopiva pehmustettu tila päiväunillekin :)

Senni tutustui reissulla myös ensimmäistä kertaa ajohommiinkin... ainakin näkemällä jäniksen jäljet :)

Sennin sivulta löytyy vielä muutama lisäkuva reissusta.
18.4.2010
Myöhästyneet kaksikuukautissyntymäpäiväonnittelut kaikille Fannin G-pennuille; Minnille, Nitalle, Roosalle ja Lennylle 16.4.2010 johdosta!
Niin ne suuren maailman tapahtumat vaikuttivat pienen Lennynkin elämään, sillä Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttamat tuhkapilvet estivät Emmiä lentämään lauantaina Ouluun Lennyn hakureissulle. Niinpä Kimmo yksin otti Lennyn kotimatkallaan autonsa kyytiin ja miehet matkasivat kahden Espooseen. Kaikkea hyvää Lennylle, täällä odottelemme kuulumisia ja koko poppoon kuvia :)
Alla kuvassa Lenny ja Kimmon tuoma uusi vinkulelu, mikä olikin tosi mieluinen. Lennyn omalle sivulle lisäsin heistä yhteiskuvan.

Jukka Viitala mailaili tarinaa Nitan kuulumisista. Lisäsin terveiset sekä ihanan kuvan Nitasta ja perheen Tilli-koirasta Nitan omalle sivulle. Terkkuja Nitalle, hienosti teillä on mennyt Leijona-Nitan alkukarjumisista huolimatta :)
Roosastakin saimme jälleen kuulumisia ja uusia kuvia. Roosalla ja Tarmolla menee edelleenkin kivasti, lisäsin Roosasta uuden kuvan Roosan sivulle.
Minnin mukavia kuulumisia olemme myös vastaanottaneet jo useasti: Minnin ja perheen toisen mäyräkoiran Bellan ja Lillis -kissan yhteiselo on sujunut alusta lähtien todella hienosti. Minnistä, kuulemma Pienestä Krokotiiilistä :) on tulossa Minnin omalle sivulle kuvia myöhemmin.
Senninkin elämä on muuttunut jäätyään ainoaksi pennuksi kotiin: Senni on ollut jo useasti autoajelulla ja mukana muutamilla lenkeillä Fannin kanssa. Toki lenkkeillyt suurimman osan matkasta sylissä ihmetellen suuren maailman ääniä, mutta välillä myös hienosti juoksennellen hihnassa. Sennillä on ruokahalukin kasvanut, tähän asti kun on ollut aika niukkaruokainen. Kohtapuoliin alkaa olla Sennille uusi asuntovaunummekin valjastettuna, jotta päästään lähipäivinä matkaan ja kohti uusia seikkailuja :)
17.4.2010
Fannin tarina Ruotsin ja Norjan MEJÄ-kiertueelta lisätty MEJÄ-sivulle. Samainen juttu on julkaistu myös juuri ilmestyneessä Tuubi -lehdessä 1/2010.
12.4.2010
Sanni on saanut uuden nimen ja on nykyisin Roosa. Anna ja Jukka lähettivät Roosan kuulumisia, vauhdikasta se on viimeaikoina kuvan perusteella ollut Roosallakin :) Roosan omalla sivulla on kuva myös Tarmosta, Roosan uudessa kodissa odottaneesta kaverista. Kuva Jukka Lappalainen

11.4.2010
Nyt on Sanni, Ninni ja Minni matkanneet uusiin koteihinsa ja kuulumisten perusteella kaikilla on alku sujunut hyvin! Täällä koko kasvattikodin poppoo toivoo kaikkea hyvää jatkossakin!
Lenni touhuaa vielä Sennin kaverina viikon verran. Tänään ulkoilimme pihalla vauhdikkaasti juosten....jonka jälkeen arvatenkin parivaljakko nukkui sikeästi.
Linkityksiä Fannin Toka Kakarat -sivulta pentujen omille sivuille on tehty ja alkajaisiksi pentujen tuleville kuville ja kuulumisille on lisätty uusien omistajien kuvat :)
8.4.2010
Suloinen Ninni lähtörapsuttelee lähtökuopissaan uutta kotia kohti....uusi panta meinaa vähän kutittaa.

6.4.2010
Pennut täyttävät 7 viikkoa! Sen kunniaksi otimme poseerauskuvia....no kaikki jotka tietävät millaista on yrittää ottaa tuon ikäisistä pennuista hyviä kuvia, voivat vain kuvitella, millaista se oli...katso itse, otokset löytyvät täältä.
5.4.2010
Ilouutinen: Sannille on löytynyt oma uusi koti, vieläpä täältä Oulusta! Nyt vaikuttaa pentujutut olevan taas kunnossa, joten värkkäilin jo alustavasti pennuille omia sivuja....toivomme todellakin kuulevamme pentujen aikaansaannoksista jatkossakin. Lisäsin Toka Kakaroiden lisäksi myös Eka Vekaroille omat sivut, Fannin ensimmäiset pennuthan on jo yli vuoden ikäisiä, myös heidän kuulumisia kuvineen olisi kiva päästä lisäämään sivuille, ottakaahan rohkeasti yhteyttä :)
4.4.2010
Ensinnäkin Hyvää Pääsiäispäivää! Meillä on viime päivinä mm. juhlittu Amberin 10-vuotissynttäreitä: aprillipäivänä Amber sai lahjaksi koiranherkkua kakun muodossa, uuden hienon punaisen pannan sekä valkoisen pehmorotan. Toki meillä saattoi ennestäänkin törmätä lattioilla siellä täällä makaaviin mustiin ja harmaisiin rottiin, matkamuistoina syksyn Ruotsin reissulta. Amber ja Fanni kun tykkäävät kanniskella aitoja Ikean pehmorottia :)

Kuvassa kymmenvuotista Amber-tätiä onnittelemassa....jaahas, oliskohan Sanni:)
Suomen Kennelliitto olikin jo rekisteröinyt pennut ja tiedot löytyivät KoiraNetistä. Pentujen viralliset rekisteröintipaperit lienevät meillä jo ensi viikolla. Hyvin ehtivät siis pentujen mukana luovutettavaksi. Kiitokset Kennelliitolle nopeasta toiminnasta! Toki tapauksessamme meni kokonaisuudessaan hieman kauemmin, kun jouduimme käyttämään perinteisempää tapaa lähettää pentueilmoituslomake Ruotsin kautta uroksen ollessa ulkomaalainen. Hyvin sujuvasti hoitui asiat silti, kiitokset siitä Hissmovallensin kenneliin Dagille ja Yvonnelle!
Pennut kasvaa kovasti ja luovutus lähestyy....vapaana ollutta pentua, Sanni-tyttöstä on kyselty kiinnostuneesti, eiköhän lähipäivinä ratkea Sanninkin tuleva osoite ja Sannikin saa omat ihmiset hoivaamaan ihan normaaliin luovutusikään mennessä. Lennin tulevat omistajat kävivät tänään moikkaamassa meidän ainokaista nallekarhupoikaa. Lenni lähettää terkkuja, pian ollaan yhdessä!
31.3.2010
Pennut täyttivät eilen kokonaista 6 viikkoa! Tanner tömisee kun pennut temmeltävät :) Hauskoja hyppelijöitä pennut kyllä on hyökkäillessään toisia kohti ja eiku päälle painimaan. Välillä äristäänkin ja sitten juostaan kunnolla. Meno on välillä tosi vauhdikasta, kunnes uni voittaa. Aika kuluu pentujen touhuja seuratessa kuin parastakin ohjelmaa seuraten, mutta kyllä tämä reilusti television tuijottamisen päihittää. Ihan ikävä jo alkaa mieltä kaivaa, kun pennuista ainakin Ninni ja Minni lähtevät omiin uusiin koteihinsa jo ensiviikolla :( Lenni onneksi viipyy viikon kauemmin.
Fannin kanssa olen aloittanut kunnollisemmat lenkit palautumisen nopeuttamiseksi, vähintäänkin aamuin ja illoin on tunnin lenkki paikallaan. Fanni on ollut erittäin hyvä äiti, hoitaisi niin mielellään vieläkin pentuja, mutta onhan ollut jo pakko vierottaa pennut emästään. Toki pennut ovat tekemisissä äitin ja Täti-Amberin kanssa valvonnan alaisena, mutta emonmaidon aika on ohi. Fanni pääsee parhaiten irtautumaan pennuista vapaana metsässä juosten ja onhan Fannilla ollutkin kivaa: välillä Fanni jää kaivamaan lunta umpihankeen ja haukkumaan kuin kettua kolosta etsien....lieneekö Fannilla sittenkin luolastonkaipuuta :) Välillä tuoreet pupunjäljet kiinnostavat, mutta siinä vaiheessa otamme TOKOtreenit, ettei ajavankoiranveret pääse kuohahtamaan pintaan....Fannista kun on moneksi!
28.3.2010
Näin se kesäaikakin alkoi ja pennut täyttävät ylihuomenna kuusi viikkoa! Perjantaina kävimme eläinlääkäri Jarkko Oksasen vastaanotolla terveystarkastuksessa ja mikrosirutuksessa. Pentujen ensimmäinen autoajelu onnistui tosi hyvin, kaikki oli koko matkan ajan hiljaa ja rauhassa, kenelläkään ei tullut pahaa oloakaan. Koko heiluvan matkan kaikki pysyi hereillä, mutta eläinlääkäriasemalle päästyämme pennuille maistui heti uni lääkäriaikaa odottaessa.

Lenni oli reippaana kun lääkäri tutki pentujen hännät.

Minni näyttää mallia, kun silmät ja korvat tutkittiin.
Anniina seuraa tarkkana ja treenaa kenneltyttönä vielä pari vuotta ennen oman koiran hankintaa :)

Senni näytti miten pöydälläkin voi liikkua ja liikkeet näkyy hyvin.

Ninni vuorossa sydänäänien kuuntelussa, hyvältä kuulosti!

Sanni kuten kaikki muutkin pennut oli reippaita myös mikrosirun laitossa.
Lääkäri tutki pennuilta lisäksi suun, hampaat, ihon, karvan ja navan ja kehui kaikki pennut reippaiksi ja tasalaatuisiksi! Kaikilla pennuilla oli onneksi kaikki ok!
Pennut ovat siis saaneet jo oikeita elämänkokemuksia viimeaikoina, olemme treenanneet myös pantaan tottumista, onnistuu se painiminen pantakin kaulassa:)

Ohjelmassa on ollut myös isompaan koiraan totuttelua; Amber olisi niin mielellään leikkinyt pentujen kanssa, kuten pentujakin kiinnosti Amber.

Lapset askartelivat pennuille matalasta pahvilaatikosta ilmeisen mieluisan majatalon kahdella sisäänkäynnillä. Kuvassa Senni juuri tupsahti vauhdilla majasta.

Vauva-ajat taitaa olla tällä porukalla jo takana. Pentulaatikkokin on jo kasattu pois pentujen huoneesta lisätilaa antamaan, lisäksi keittiön puolelle on aidattu oma alue pennuille lisäleikkitilaksi. Pennut ovat selvästi jo tottuneet kaikenlaisiin ääniin kun nukkuvat kaikessa rauhassa vaikka vähän kattilat kolahtaisivatkin. Pennut syö hyvin ja ruoka maistuu, painoa on keskimäärin jo kaksi kiloa jokaisella.
Pentujen viralliset nimet paljastuu uusien kuvien ohella Toka Kakarani -sivulla, nyt vain odottelemme Suomen Kennelliitosta kennel Canderellin G-pentueen rekisteröintipapereita.
22.3.2010
Nyt on pentujen viralliset nimet päätetty, joten sirutusaika on varattuna perjantaille. Etusivulla on kuva pennuista, kun testasimme, josko kaikki mahtuisivat samaan pieneen kuljetusboxiin....taispa ollakin mielenkiintoinen paikka, kun kaikki kirmasivat uteliaina boxiin yhtäaikaa ja erittäin hyvin sinne mahtuivatkin :)
Pennut ovat leikkineet uusilla naruleluillaan ja palloilla, myös pienet purutikut maistuvat hyvältä.

Lenni riepottelee omaa sinistä puruleluaan

Minni sai omakseen punaisen purulelun

Senni poseeraa kameralle kesken palloleikin

Myös Sanni leikkii mielellään narulelulla

Ninni innostui ensinnä makustelemaan purutikkua
18.3.2010
Vilinää ja vilskettä alkaa löytyä Fannin pentuhuoneesta päivä päivältä enemmän: pennut kirmaavat jo täyttä vauhtia, enää ei niinkään hapuilla vaan mennään jopa vakain hyppyaskelin minne milloinkin :) Välillä painitaan, äristään ja haukahdellaan kuten ainakin koiranpentujen kuuluu tehdä....kunnes uni voittaa. Pennut on reippaita ja uteliaita tutkimaan paikkoja. Pentulaatikko alkaa olla pikkuhiljaa tyhjillään, kun pennut nukkuvat jo sen ulkopuolella pehmusteella, retkottavat välillä mitä rennommissa asennoisssa. Pennut ovat maistelleet jauhelihapalleroita useasti päivässä ja emonmaitoa riittää täyttämään masut. Lähipäivinä alamme makustelemaan myös Royal Canin Starter -nappuloita. Pennuilla on kulmahampaat jo puhjenneet läpi ja elopainoa kaikilla on keskimäärin puoltoista kiloa. Kaikki pennut vaikuttavat tyytyväisiltä!

16.3.2010
Tänään tulee pennuille ikää 4 viikkoa eli tasan kuukausi, Toka Kakarani -sivuilta löytyy tuoreimmat, eilen illalla otetut yksityiskuvat!
10.3.2010
Aika hurahtaa täällä Fannin pentulaatikossa huimaa vauhtia kun pennutkin täyttivät eilen kokonaista kolme viikkoa :) Pennuilla vauhti kiihtyy, vakaammat askeleet alkaa pikkuhiljaa löytymään ja uteliaimmat kipuaa jo pentulaatikosta pois. Uudet kuvat on päivitetty Toka Kakarani -sivulle.
7.3.2010
Pennut on tänään 19 vrk ja tällä viikolla pennut on todellakin kehittyneet kovasti: osaavat jo taapertaa pitkin pentulaatikkoa aikamoisia lenkkejä, murista ja istua ja heiluttaa häntääkin, jopa hyökkäillä toisia kohti....tosin pyörähtävät sitten selälleen, ihan ei vielä liikkeet ole hallinnassa :) On ne kyllä ihania pulleita pieniä palleroita!
2.3.2010
Tänään juhlimme Fannin nimipäivää! Pennutkin täyttävät tänään kaksi viikkoa; silmät on kaikilla jo auki, muutoinkin kaikki hyvin, hapuilevat jopa jalkojensa päälle jo.
Päivitin uudemmat, eilen ottamamme yksityiskuvat unisista pennuista Toka Kakarani sivulle. Vaikkakin silmät on jo auenneet, on aika mahdoton tehtävä saada niistä otettua hyviä kuvia silmät auki, niin eläväisiä kun ovat, eivät tahdo pysyä paikoillaan....eivät siis taida linssiluteita olla ainakaan :)
25.2.2010
Tänään otetussa kuvassa 9 vrk:n ikäiset Ninni, Minni, Senni ja Sanni...

...tässä myös takarivistä Ninnin ja Minnin keskelle kömpinyt Lenni :)

21.2.2010
Kiitokset kaikille Fannin ja Zecarin pennuista kiinnostuneille! Ennen kaikkea kiitokset pentujen tuleville omistajille, kaikki pennut on nyt varattuja ja ovat saamassa hyvän harrastavan kodin!
Aamulla otimme pennuista yksityiskuvat Fannin "Toka Kakarani" -sivuille :)
20.2.2010
Fannin pyöräyttämät Laskiaispullukat on nyt neljän päivän ikäisiä. Kuvasta tunnistaa heti etualalla olevan Lennin ja takana olevan Ninnin, mutta keskellä olevat kolmostytöt Minni, Sanni ja Senni....ovat kuvassa :)

19.2.2010
Ensinnäkin kaikille kiitokset Fannin pentueonnitteluista!
Pentulaatikossa kaikki hyvin! Pennut syö ja nukkuu ja kasvavat reippaasti. Tasakokoisina syntyneistä pennuista tytöt ovat kasvaneetkin ensimmäiset päivät tasalaatuisesti, Lenni on kirinyt painotilaston kärkeen selkeällä erolla tyttöihin. Pitäähän pojan erottua tytöistä :) Olen punninnut pennut näinä kolmena aamuna ja seuraan jatkossakin pentujen painoja säännöllisesti. Fannikin osallistuu punnitusoperaatioon luottavaisen rauhallisesti ja toimenpide sujuu meiltä jo rutiininomaisesti pentulaatikon petilakanoiden vaihdon kanssa. Fanni voi myös hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin hyvin palautuneelta. Ruoka maistuu ja Fanni malttaa lähteä pihalle tarpeilleen, tosin juosten tullaan takaisin lasten luo :) Täällä siis riittää puuhaa huoltojoukoilla, mutta mikäs tämän mukavampaa?
17.2.2010
Meillä oli eilen laskiaistiistairiehaa kerrassaan: Fanni synnytti viisi terhakkaa ja tasakokoista pentua, neljän tytön jälkeen syntyi vielä yksi, joka yllättäen olikin poika :)
Pennut kuvattuna muutaman tunnin ikäisenä... kuka kukin on...arvatenkin vasemmalla mustat tyttö ja poika, loput kolme ruskeaa tyttöä. Pentujen tunnistamisen avuksi piti niille tietenkin eilen synnytyksen edetessä keksiä työnimetkin eli kuvassa esittäytyy
Fannin pennut "Minni, Ninni, Sanni, Senni ja Lenni"

14.2.2010
Hyvää Ystävänpäivää! Fannilla on tänään 60vrk täynnä ja kaikki vaikuttaa olevan edelleenkin hyvin. Lämpöjä on mittailtu aamulla ja illalla keskiviikosta lähtien. Mittarilukemat on olleet tasaisia... tänä aamuna lukema tosin oli jo hitusen alempana. Fanni on oikein levollisen oloinen, syö ja liikkuu hyvin. Makoilee ja jopa vähän petaileekin pentulaatikossaan. Pennut vastaavasti tuntuvat riehuvan masussa entistäkin enemmän ja liikkeitten perusteella voimaa niille tuntuu tulleen kovastikin...taitavat olla jo valmiita syntymään, mut vielä odotellaan!
10.2.2010
Yksivuotisonnittelut kaikille Fannin Eka Vekaroille ympäri Suomea eli koko Fannin Merkaleen's esikoispentueelle toivottaa Fanni & koko konkkaronkka!
7.2.2010
Fannin vauvojen liikkeet tuntuu jo tosi selvästi ja nyt ne näkyy ihan päällekin päin eli kyllä täällä aika kuluu mukavasti jännittävää H-hetkeä odotellessa. Fanni voi siis hyvin ja pulleuttakin on tullut sopivasti 53 vrk:n edestä. Fanni lähettää pentulaatikostaan kaikille terveiset!

1.2.2010
Fanni on nyt Pohjoismaiden jäljestämisvalio! Suomen Kennelliitto on 29.1.2010 myöntänyt moisen tittelin Fannille. Kyllä nyt kelpaa...taitaa Fanni olla uransa huipulla tittelirivistönsä kanssa :) Odotellaan, josko siitäkin diplomin seinälle saisi. Jokatapauksessa on kyllä hieno ja palkitseva tunne itselläkin tuosta upeasta valionarvosta.
Fanni voi vieläkin oikein reippaasti. Kohtahan on taas keskiviikko ja viikkoja tulee täyteen jo seitsemän. Ruoka maistuu Fannille ja olen kolmeen ruokailukertaan jaotellut annokset, joihin olen lisäillyt sopivasti määrää. Pitää vielä mainita, että voisin vaikka vannoa eilen tunteneeni pennun liikkeenkin, kahdestikin, liekö kuvitelmaa vai tuuria....ihana kun liikkeet alkaa kohta näkymään jo päällekin päin.
Fanni sai viikonloppuna omaan huoneeseensa myös pentulaatikon tutustuttavaksi. Fanni ei vierastanut moista laatikkoa, vaan lepäilee siinä jo kaikessa rauhassa. Joenpenkan kenneliin Marjalle ja Hannulle kiitokset viimeisestä :)
28.1.2010
Fannille kuuluu edelleenkin hyvää, kuusi viikkoa tuli eilen täyteen. Huonejärjestelyjä on tehty siihen malliin, että Fannilla on nyt ikioma huone. Sinne on laitettu kaksi pehmustettua kaukaloa, joissa Fanni jo käy makoilemassa. Tuleepahan huoneen rauhallisuus jo tutuksi tässä kolmisen viikon aikana ennen synnytystä.
Pakkasmittari paukuttaa melkoisia lukemia, tällä hetkellä näyttää -20 astetta. Siispä ulkoilulenkeille on pukeuduttu lämpimästi, mutta kauaa ei kukaan meistä oikein ole tarennut ulkoilla, ei koirat eikä ihmiset. Toivottavasti kohtapuoliin hellittää!
24.1.2010
Fanni pulskistuu ja komistuu päivä päivältä :) Nyt näkyy pullea masu jo ihan selvästi. Viikkoja on takana 5½ ja vuorokausia 39. Ruokahalu on kasvanut entistä hirmuisemmaksi. Fanni voi hyvin, jaksaa kävellä ja halutessaan juostakin vielä ihan reippaasti, kaikki siis edelleenkin ok!
13.1.2010
Fanni ultrattiin tänään, kun astutuksesta tuli 4viikkoa eli 28vrk täyteen. Ultran ja lääkärin tulkinnan mukaan meille on sitten näillä näkymin tulossa perheenlisäystä: lääkäri arvioi pentuja olevan tulossa vähintäänkin neljä. Nyt sitä vasta aletaankin jännäämään!

Kuvassa Fanni odottelee ultraan menoa... ultrassa sitten tuijottelimmekin kuvaruutua ja jutustelimme lääkärin kanssa niin keskittyneesti, ettemme muistaneetkaan ottaa kuvia itse tapahtumasta, vaikka tarkoitus oli :)
6.1.2010
Leppoisaa Loppiaista vaan kaikille!
Fannilla kaikki edelleenkin ok, tänään kolme viikkoa astutuksesta. Ensiviikolle on varattuna ultra-aika, siihen asti vielä jännätään....
2.1.2010
Hyvää Alkanutta Vuotta 2010 !!! Meillä vuosi alkoi ihan kivasti, koirat nukkuivat rauhallisina uudenvuoden ilotulituksen ajan. Terokin värkkäsi ajankuluksi Fannille myös englanninkieliset sivut :) You're welcome!
31.12.2009
Iloista, Kuplivaa ja Säihkyvää Uuden Vuoden Aattoiltaa kaikille koiraystäville! Toivottavasti ilman rakettien räiskintää... ainakin meillä otetaan tämäkin vuodenvaihde vastaan ilman raketteja, enkä usko ainakaan koirien niitä kaipaavan :)
Fannilla on nyt kaksi viikkoa takana astutuksesta ja kaikki vaikuttaa olevan ok.. jos se, että Fanni on vähän sellaiseksi "haahuilijaksi" muuttunut, tulkitaan normaaliksi :)
28.12.2009
Fanni uudisti sivujaan uudella yläpalkin kuvalla :) Todistettavasti onnea tuonut pilvikuva on ikuistettu syyskuun Ruotsin&Norjan MEJÄ-kiertueella Ruotsin taivaalta pongattuna ja IHAN selvästi pilvi kuvaa mäyräkoiraa...pilvi lienee kuin mustetahra, jokainen näkee siinä mitä haluaa :) Hieman kuva kyllä vääristyi muutettaessa yläpalkin kokoon, mutta eittämättä se tuo mukavia ja menestyksekkäitä muistoja mieleen!
Kaikelta varalta myös "Kennel Canderell" [kanderel] heräilee pikkuhiljaa horroksestaan. Kennelnimi on alunperin myönnetty collieiden kasvatukseen helmikuussa 1989 ja jos Fanni synnyttää pentuja helmikuussa 2010, kennel Canderellin ensimmäinen mäyräkoirapentue rekisteröidään juhlavasti 21-vuoden kunniaksi kennelin nimiin. Ensimmäinen Canderell -pentue neljästä, C-pentue syntyi syksyllä 1988 ja viimeisin F-pentue lokakuussa 1993....sitten tuli omien jälkeläisten kasvatuksen aika ja koiraharrastus jäi vähemmälle....kunnes se Fannin myötä palasi entistä aktiivisempana -todella mielenkiintoisen mäyräkoirarodun parissa :)
23.12.2009
Fanni on astutettu Hissmovallens Zecarilla Ruotsin Krokomissa 16.&17.12.2009. Sen lisäksi, että Zecar oli hurmaava, rauhallinen ja avoin luonteeltaan, Zecar on Ruotsin muotovalio, Ruotsin jälkivalio ja Ruotsin sekä Norjan ajovalio. Näinollen riistaverisiä pentuja toivotaan syntyväksi viikolla 7, laskettu aika on 17.2.2010.

Zecar oli todellinen Herrasmies, myös Fannin mielestä :)
Odotetun pentueen sukutaulun näet Suomen Kennelliiton Koiranetistä ja Zecarista tarkemmin Hissmovallens kennelin kotisivuilta.
Viikko on siis takana astutuksesta ja kaikki ok. Fannilla on tietenkin jo selviä raskauden oireita: makoilee ja syö....ja söis ja söis...:) Toivottavasti pentuja tulee, niitä odotellaan ainakin kovasti. Ultraan asti saamme tässä ensinnä jännätä. Reissulle tuli matkaa auton mittarin mukaan n. 2000km, mutta matka oli todella rentouttava: astutusten lisäksi shoppailimme Östersundissa, laskettelimme Åressa, tulomatkalla yövyimme vielä Luleåssa, jotta jäi vielä mahdollisuus käydä Haaparannan Ikeassa. Ei hukka reissu vaikkei pentuja tuliskaan jostain syystä :)
3.12.2009
Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille toivottaa JouluPoro ... Jouluna 2007 Fanni toimi Joulupukin TOSI Partaisena Poroapulaisena :)
30.11.2009
Sanoisinko, ettei mitään uutta: vettä sataa, on pimeää ja märkää ja tylsää ja kiirettä töissä....Fannin juoksua odotellaan, jotta voitaisiin startata astutusmatkalle naapurimaahan :)
Terveiset vielä Paavo-iskälle, joka oli menestynyt todella upeasti Turun näyttelyssä viime viikonloppuna. ONNEA!
12.11.2009
Fanni seikkailee Tuubissa - Pohjois-Suomen mäyräkoirakerhon lehdessä 2/2009 :)
8.11.2009
Fanni toivottaa Hyvää Isänpäivää Paavo-isälleen eli LV MVA LTU MVA Konemiehen Diplomaatille !!!
1.11.2009
Marraskuun puolella jo mennään ja viimeaikaisia kuulumisia on näköjään jäänyt kirjoittelematta:
Osallistuimme 30.-31.10. Fannin kanssa Oulun Koirakerhon järjestämään TOKO-viikonloppuun, jossa saimme avoimen luokan liikkeisiimme yksityisopetusta Kirsi Päykköseltä. Perjantaina oli kaikille teoriaa ilman koiria ja lauantaina oli tasottain jaotellut ryhmät, meillä oli kiva kuuden koirakon porukka treenaamassa Virpiniemen hallilla. Tosi kiva ja kannustava tapahtuma :)
Alpo-poika Lintulasta tupsahti yllärivierailulle 21.10. kotiimme :) Oli tosi mukava tavata, tervetuloa uudelleen! Alposta oli kasvanutkin komea poika!
Fanni kävi Pyhäjärvellä 24.10. "serkkupoikiensa" eli ajokoirien Uskon ja Repen tutkapantaa testaamassa tositoimissa jänismetsissä. Panta oli aluksi hieman ihmetyttänyt Fannia, mutta pian se oli unohtunut. Fannilla oli ajohaalarikin päällä suojaamassa, kun turkki oli juuri trimmattu olemattomaksi. Jäniksistä ei ollut vain näkynyt jälkiäkään, vaikka kuinka oli tyylikkäänä hakenut, reissu meni siis muotinäytöksen puolelle :)

Niin ja kävinhän myös 18.10. Pohjois-Suomen Mäykkykerhon järjestämällä trimmauskurssillakin kuulemassa Eija Riihimäki-van der Meerin opastusta karkeakarvaisen mäyräkoiran trimmaamiseen. Päivä oli antoisa, sain olla kuunteluoppilaana ja katsella rauhassa toisten tekemisiä. Sitten trimmasinkin Fannin seuraavana päivänän kotona niin innostuneena, että "tenniskyynärpää" iski rasituksesta...
Postipoikakin on tuonut Fannille tilatut Norjan ja Ruotsin upeat jälkivaliodiplomit, vielä sopivat kehykset kun ostetaan, saadaan komeudet seinälle koristamaan saavutuksia :) Koiranettiinkin oli Fannin valioarvot kirjattu tällä viikolla, POHJ JVA arvo myönnettäneen vuoden alusta. Samoin uusi terve silmälausuntokin näytti olevan siellä, kävimme nimittäin silmätarkastuksessa Akuutissa 1.10.
14.10.2009
Tänään Svenska Kennelklubben lähestyi meitä kirjeellä: "...Härmed bekräftas att SVENSK VILTSPORPROVSCHAMPION har tilldelats TAX MERKALEEN'S TIFFANY..." tämä kirje onnitteluin oli päivätty 2009-10-05....nyt pääsin tilaamaan Fannille Ruotsin jäljestämisvaliodiplomin seinälle :)
12.10.2009
Saimme tänään kirjeen Norsk Kennel Klubilta joka alkoi sanoin: "Gratulerer med championat!!...Merkaleen's Tiffany har blitt tildelt tittelen: Norsk Viltspor Champion"...kirje oli päivätty Oslossa 07/10/09....siispä tilasin samantien Fannille Norjan jäljestämisvaliodiplomin kätevästi heidän nettisivuilta :)

11.10.2009
Fanni & Tero kävivät tänä aamuna, vihdoin lumen tultua maahan testaamassa hirven jäljestämistä. Jäljet oli löytyneet ja ekakertalaisten treeni oli ollut hyvä: Fannia oli jälki kiinnostanut ja oli pysynyt jäljellä onnistuneesti :)

Fanni oli tutkinut mielenkiinnolla hirven jättämää makuujälkeä, olipa hienosti oikein pysähtynyt tutkimaan sitä. Aidosta makuusta ei siis mennäkään vauhdilla yli, vaikkei vertakaan ole :)

10.10.2009
Amber lintumetällä: kuvassa Reppu, Amber, Saalis ja Ase. Kuvan otti Metsästäjä-Tero

26.9.2009
Fannin tämän kesän ainoat, mutta sitäkin huikeammat MEJÄ-suoritukset...
30.8.2009
Fannin luonnekin on nyt testattu virallisesti luonnetestissä.
30.8.2009
Fanni poseeraa TOKOpokaaleineen TK1-mitali kaulassa omalla sohvallaan :)
30.8.2009
Uusi kuva Paavosta aurinkoisena päivänä 23.8. Haukkukeitaan mätsärissä.
22.8.2009
FCI muisti Amberia upealla C.I.B -diplomilla huhtikuisen Harstadin reissun ansiosta, nyt Kansainvälisen muotovalio -ruusukkeen tilaukseen ja kuvauksiin :)

15.8.2008
Fanni Ristijärvellä teeriparvessa VAHIkokeessa...
9.8.2008
Fanni & kesän ensimmäinen TOKOkoe 8.8.2009
Tänään 29.7.2009 Fanni vietti synttäreitä :)

21.7.2009
Fanni on matkustellut Norjassa lomareissulla ja Ruotsissa näyttelyssä. Loman lopuksi kävimme vielä Hailuodossa reissun. Tänään kävimme Haukiputaalla VERItreeneissä :)
23.6.2009
Fannin kevään juoksun aiheuttaman pienoisen hiljaiselon jälkeen kävimme Rovaniemellä Juhannusnäyttelyssä treenaamassa kehäkäyttäytymistä, edellinen näyttely kun on ollut viime elokuussa. Ihan kivasti meni mielenkiintoisista hajuista huolimatta ja punainen nauhakin saatiin. Ennenkaikkea meillä oli mukava matka Pyryn, Marjan ja Hannun kanssa :)
10.6.2009
FanniMamma toivottaa ONNEA neljän kuukauden ikäisille pennuilleen :)
2.6.2009
"Eka Vekarani" -sivulla eli Fannin pentuesivulla esittäytyy nyt myös Merkaleen's Pandora, kuvauksellinen Nuori Neito.
31.5.2009
Fanni ja Paavo tapasivat tänään Kaakkurin koirapuistossa. Vaikka sää oli aurinkoinen ja hellelukemissa, Paavopoika jaksoi kisuta äitinsä kimpussa. Kuva ihastuttavasta Merkaleen's Pablosta pentuesivulla.
17.5.2009
Fanni ja Tero osallistuivat tänään ensimmäiseen VAHI eli vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeeseensa....koe hyväksyttiin erinomaisin arvosteluin :)
Onnea Fannille&Terolle ja ennenkaikkea kiitokset Terolle!
Kokeesta tarkemmin VAHIsivulla.
3.5.2009
Haukiputaalla Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat ry järjesti jälleen myös mäyräkoirasarjassa möllimaastojuoksukisat, joihin Fanni osallistui ensimmäistä kertaa...eikä hassummin: osallistujia oli 12, joista Fanni juoksi huippupistein suoraan toiselle palkintopallille. Arvostelu koostuu seuraavista osioista: nopeus, innokkuus, älykkyys, ketteryys ja kestävyys...siispä aikamoinen saavutus mammalomalta palanneelle, Fannin pennut kun ovat alle 12 viikkoisia!
Linkki Möllimaastojen 2009 tuloksiin

20.4.2009
Terveiset Norjan reissulta, kävimme koirien kanssa viikonloppumatkalla reissussa ihastelemassa kauniita maisemia ja Amber käväs kehässä saaden sertin ja cacibin ollen vsp ja menestyksen myötä uusi inttivalio :) Kuvasta näkee kuinka rento nyt on olo raskaan reissun jälkeen.

|