Tarina Fannista luolakoirana

Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon Tuubi -lehdestä nro 1/2008 löytyy myös tämä Fannin luolakokemuksista pyynnöstä julkaistu juttu otsikolla "Pennusta luolakoiraksi, Fannin tarina".

Hei,

saatuamme ja haettuamme perheeseemme Merkaleen’s kennelistä ensimmäisen mäyräkoiramme ”Fannin” syksyllä 2006, olemme siitä lähtien innostuneesti tutustuneet eri lajeihin mitä mäyräkoiran kanssa voi harrastaa ja olemmekin positiivisesti yllättyneet monipuolisesta valikoimasta. Jo ennen Fannin meille tuloa tilaamastani Apua, minulla on mäyräkoira –kansiosta saimme hyvät tiedot eri lajeista. Olemme Fannin kanssa tutustuneet näyttelyiden lisäksi mm. LUT-, MEJÄ-, VERI- ja TOKO-harrastuksiin. Lisäksi AJO-harkkoja, kohteena on ollut pääasiassa ja varsinkin tänä vähäpupuisena talvena toinen koiramme Amber, kk saksanseisoja FIN MVA Ferhill’s Ambrosia ;)

Kerron tässä hieman Fannin tarinaa ja kehitystä luolakoirana. Mitä, missä ja milloin sitten saammekin aikaan, tärkeintä on harrastaa ja se motivoi meitä molempia:

Ihan ensimmäinen kettutapaaminen oli LUT-harjoituksissa 24.3.2007 Fannin ollessa vajaa 8 kk. Olin edellisenä syksynä käynyt itse tutustumassa Haukkukeitaalla LUT-harjoituksiin ja tiesin lukemani perusteella asiasta, mutta itselleni ja Fannille se oli ensimmäinen kerta, puhuttiin siis sytyttelystä. No kyllä Fanni osasi haukkua heti eka kerralla kettua, vaikka vähän kettu tais pelottaakin, ainakin piti välillä oikein kauemmas juosta. Haisteli muka kaikkea mielenkiintoista. Silti Fanni tuli aina takaisin ketun lähelle haukkumaan ja kerta kerralta kovemmalla äänellä. Fannia ei tietenkään pitkään jaksanut kiinnostaa haukkuminen, varsinkin kun hallin lattialta löytynyt muovinen korkki oli mielenkiintoisempi, mutta tulipa leikittelynkin jälkeen haukkumaan kettua uudelleen häkille. Siihen lopetimmekin ensimmäisen sytyttelyn kehujen kera. Pihalla sattui olemaan toinen kettu peräkärryssä häkissä ja siinäkös haukkuminen taas alkoi, varsinkin nyt oli hyvä emännän sylistä haukkua. Saimme ensimmäisellä kerralla tuplasytyttelyharjoitukset, mutta syttyminen oli vielä kaukana.

Toinen kettutapaaminen oli heinäkuun lopulla, nyt sytyttelyn lisäksi kokeilimme ensimmäistä kertaa ahdinkoputkea. Fanni oli miltei vuoden ikäinen. Fanni ei millään meinannut mahtua ahdingosta, ähisi ja puhisi, piti kantta nostamalla avittaa, piti kääntääkin vielä, että älyäisi kyljellään mennä putkeen, ainakin se olisi huomattavasti helpompaa. Liekö ollut liian pullea vai ihmettelikö vielä liikaa, mitä hommaa tämä nyt sitten on. No, harjoitukseksi se käynti ja suoritus oli kuitenkin hyvä: Fanni mahtui ahdinkoputkesta ja Fannin todettiin syttyneen ketulle. Eli edistystä oli tapahtunut.

Kolmannella harjoituskerralla marraskuun kolmantena päivänä jo ahdinkoputken raamit paukkui: Fanni rynni putkeen melkoisella innolla – ja äänellä, ensin ei tahtonut muistaa kääntyä kyljelleen, mutta kas kummaa, kääntyikin ja niin sujahti ahdingosta ja suoraan kettua hakupesään. Se harjoitus oli siinä ja se meni hienosti, taas oli edistystä tapahtunut.

Neljäs harjoituskerta olikin sitten tammikuussa 2008 ja Fannilla ikää jo vajaa 1,5 vuotta. Tällä kertaa harjoittelimme erityisesti ahdinkoputken läpäisyä pariinkin kertaan ja lopuksi hakupesälle, jossa kettu sai kuulla Fannin haukkumiset reikälevyn läpi. Tässä vaiheessa alkoi jo itseäni poltella innostus osallistua tammikuun kokeisiin, varsinkin kun kokeet olisi kotipaikkakunnalla, onneksi järki vei voiton …. mutta vain hetkeksi, sillä ei mennyt kauaa, kun tiedustelin jo paikkaa Fannille Oulussa järjestettäviin maaliskuun kokeisiin. Itse kävin tammikuun kokeissa tutustumassa ensimmäistä kertaa viralliseen LUT-kokeen kulkuun. Oli hiljaista ja jännittävää!

Viides harjoituskerta olikin sitten Fannin ensimmäinen ns. kokeenomainen harjoitus. Tämä harjoitus oli maaliskuussa viikkoa ennen virallisia LUT-kokeita, joihin olin varannut Fannille paikan. Fanni ei siis ollut kertaakaan kulkenut putkistossa aiemmin. Ja koska Fannia on innostettu menemään ahdinkoputkeen, niin tietty nytkin äänekkäästi sinne meni ja suoraan hakupesälle haukkumaan.  Sitten päästettiin kettu liikkeelle, se siirtyi oikeaan päätepesään ja Fanni perään. Alkoi uudelleen haukkuminen, mutta kettupa oli sen verran ärhäkkä, että räpsäytti putkistossa ennen päätepesää olevan ahdingon takaa Fannia niin, että vinkaisu kuului, mutta haukku jatkui! Jonkin ajan kuluttua harjoitus keskeytettiin. Mitä siellä sitten tapahtuikaan, Fannista ei löytynyt jälkiä, kettu taisi vain säikäyttää. Kouluttajien mukaan tällaisella suorituksella kokeessa Fanni saavuttaisi tuloksen, joten saman tien varmistin paikan kokeesta. Aika rohkea oli ratkaisuni…

Sitten 15.3.2008 Fannin ollessa 19,5 kk:n ikäinen olimmekin Fannin ensimmäisessä kokeessa: tyhjän luolan tarkastus meni läpi. Tarkastus oli kyllä äänekäs eikä Fanni oikein uskaltanut lähteä kulkemaan luolastossa olevien ahdinkojen ali, johtuen edellisviikonlopun harjoituksen tapahtumista. Tästä syystä tuomari kysyikin osuvasti, onko koira viimeviikon aikana saanut räpsyt ketulta? No kokeeseen asti päästiin: Fanni meni kolmannella yrittämällä luolastoon haukkumaan kettua hakupesään. Kettu siirtyi haarapesälle ja Fanni meni perässä haukkuen täydet 20 minuuttia. Fannin erinomainen kunto kesti tarvittavan ajan ja kokeella oli onnellinen loppu: saamallaan 37 pisteellä Fanni osoitti hyvää taipumusta saavuttaen C-tuloksen! Olimme tyytyväisiä!

Seuraavan päivän koe olikin jo liikaa tai liian lähellä edellistä. Aluksi oli taas tyhjän luolan tarkastus ja Fanni oli jo luolaan mennessä hyvin äänekäs. Luolaan päästyään Fanni eteni jonkin aikaa hiljaa muutaman kerran haukkuen, mutta tullessaan haarapesää edeltävän ahdingon luo alkoi haukkumaan kuin haarapesässä olisi ollut kettu. Ilmeisesti edellispäivän muistot palasivat mieleen… Fanni liikkui jonkin verran luolastossa kettua etsien – mutta äänekkäästi ja palasi kerta toisensa jälkeen haarapesän luo haukkumaan olettaen ketun olevan siellä pimeässä. Lopulta tuomari sulki Fannin kokeesta ja tulos pyöreä nolla. Emme siis päässeet edes kokeeseen asti, mutta emme silti olleet pettyneitä!

En tiedä, olemmeko edenneet sopivassa tahdissa, harjoituksia meillä on mielestäni ollut harvakseltaan eikä ahdinkoputkeakaan ole edes kotona harjoiteltu, kun jäi suunnitelmatasolle sen oman harjoitusputken tekeminen. Todellisia harjoituksiakaan meillä ei ole ollut, Fanni kun ei ole luonnonluolissa käynytkään, ei edes nähnyt sellaista. Ehkä sieltä olisi rohkeutta ja varmuutta voinut saadakin, varsinkin jos olisi saaliin kanssa päässyt kuonotusten...

Pidämme nyt joka tapauksessa hieman taukoa luolaharrastuksessa ja siirrymme alkuperäisten suunnitelmiemmekin mukaan kesäksi MEJÄ-harrastuksen pariin. Aikaisintaan syksyllä taas jatkamme LUT-harjoituksia, nyt on sopiva aika antaa Fannin kehittyä ja kasvaa. Toivottavasti Fannille jäi kokemuksesta jotain mieleen, jotta rohkeampana mutta hiljaisempana palaisi LUT-harrastuksen pariin.

Lopuksi täytyy jälleen todeta Fannin olevan koira minun makuuni, sen kanssa on todella ilo harrastella! Ennenkaikkea ISO KIITOS Karvosen Leenalle Fannista!

Terveisin innokkaat harrastelijat Outi&Fanni

(eli Outi Lehtisalo-Väyrynen&Merkaleen´s Tiffany)