Fannin Toka Kakarat

Fannin Canderell -pennut

Fannin toinen pentue syntyi 16.2.2010 oman kennelimme nimiin. 

Jälleen tuli Viisikko, joista yllättäin jopa neljä oli tällä kertaa tyttöjä ja viimeisenä syntyi herrasmiehen elkein ainut poika. Siis täysin päinvastoin kuin viimeksi, mutta enpä tiedä, tuliko tyttövoittoisesta pentueesta sen rauhallisempi Viisikko.... taisi tällä kertaa tulla Raisu-Viisikko.

Väritykset osuivat nyt useammassa pennussa isän Zecarin eli SE MVA NO KVA-A SE JVA SE KVA-A HISSMOVALLENS ZECARin perintötekijöihin, sillä kolme oli ruskeaa ja vain kaksi äitinsä väristä mustaa. Kaikki pennut syntyivät tasakokoisina, kukaan ei oikeastaan ollut huomattavasti isompi tai pienempi. Punnitsin pennut seuraavana aamuna puolen vuorokauden ikäisenä ja painot oli tytöillä samoja, poika oli heti yön aikana kirinyt kärkeen. Ei ihme, sillä iskihän Lenni heti synnyttyään sormeeni kiinni imuttamaan!

Synnytyksen edetessä keksimme pennuille työnimiä: ensinnä syntyi Minni, Ninni, Sanni ja Senni ja naisten jälkeen Lenni. Toivottavasti Lennistä kasvaakin yhtä herrasmies kuin isänsä on. Pentujen uudet kodit tulevat olemaan Suomessa ja seuraavanlaisesti: Minni matkaa Kirkkonummelle, Ninni Liedakkalaan, Sanni jää Ouluun kuten Sennikin ja Lenni muuttaa Espooseen.

Pentujen viralliset nimet ja linkit pentujen omille sivuille:

Minnin eli Canderell Gabriellan sivut

Ninnin eli Canderell Gunillan sivut

Sannin eli Canderell Gipsygirlin sivut

Sennin eli Canderell Gossipgirlin sivut

Lennin eli Canderell Gentlemanin sivut

 

Fanni_ja_pennut_1_vrk.jpg

 

Pennut 7 viikon ikäisinä, kuvattu 6.4.2010:

Minni

minni7.jpg

minni7vkoa.jpg

Ninni

 

ninni7.jpg

ninni7vko.jpg

Sanni

sanni7.jpg

sanni7vko.jpg

Senni

senni7.jpg

senni7vko.jpg

Lenni

lenni7.jpg

lenni7vko.jpg

 

Pennut vajaan kuuden viikon ikäisinä, kuvattu 28.3.2010:

Minni 

Minni.jpg

Ninni 

Ninni.jpg

Sanni 

Sanni.jpg

Senni 

Senni.jpg

Lenni 

Lenni.jpg

 

Pennut neljän viikon ikäisinä, kuvattu 15.3.2010:

Minni

minni4vko.jpg

Ninni

ninni4vko.jpg

Sanni

sanni4vko.jpg

Senni

senni4vko.jpg

Lenni

lenni4vko.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä myös 9.3.2010 otetut kuvat pentujen ollessa 3 vko:n ikäisiä:

Minni 

minni3vkoa.jpg

Ninni

ninni3vkoa.jpg

Sanni

sanni3vkoa.jpg

Senni

senni3vkoa.jpg

Lenni

lenni3vkoa.jpg